maanantai 8. joulukuuta 2014

Rowanin kidsilk haze

Mitähän tästä sanoisi. KyJy 15.

Annoin miniälle luvan valita Kotilieden Kauneimmat Käsityöt -kirjasta minkä tahansa neuleen itselleen haluaa. Valituksi tuli hihaton pitsimekko. Oikein kaunis malli, selkeä mallipiirros ja muutenkin ohje vaikutti hyvältä. Kävimme yhdessä ostamassa langat, Rowanin kidsilk haze, just kuten ohjeessa sanottiin. Edessä ei siis pitänyt olla kovinkaan suurta haastetta. Vaan kuinkas sitten kävikään...


Alussa mennä posottelin sen enempää ohjetta miettimättä, kunhan pitsikuvion ruutupiirrosta seurasin ja neuloin. Lanka on ihanan pehmoista ja luistavaa. Kavennuksia olisi helmassa ollut jokunen, mutta järkeilin että voin jättää ne tekemättä ja pingotuksessa sitten muovata kappaleet oikeaan malliin. Kavennuksia kun ei sivuihin olisi kuitenkaan montaa tullut. Yksi raportti on 32 krs, ja kun olin parin raportin verran neulonut aloin katsella omaa työtäni ja kirjan kuvaa mekosta. Pitsikuvio oli erilainen. Ei suuren suuresti, mutta tietyt jatkumot kirjan kuvassa menivät eritavoin kuin minun työssäni. Aikani asiaa tutkin ja totesin että mallin ruutupiirroksessa on virheitä.

Niin ihanaa kun Kidsilk haze onkin neuloa, niin purkaa sitä ei voi mitenkään. Lanka on ohutta mohairia, 100g = 840m. Vaihtoehdoiksi jäi käydä ostamassa lisää lankaa ja heittää jo tehty kappale roskiin, tai jatkaa ruutupiirroksen mukaan mekko valmiiksi. Valitsin jälkimmäisen. Enkä vähiten siitä syystä, etten edes keksinyt miten minun olisi pitänyt ohjetta muokata että olisin saanut sen vastaamaan kuvan mekon pitsiä. Sen verran nuo vastoinkäymiset vaikuttivat, ettei mekko tuntunut pitkään aikaan etenevän yhtään. Aina oli joku innostavampi työ käsissä.



Onneksi sitten alkoi jo KyJyilyjen aikarajat lähestyä, ja olin kyllä luvannut miniälle että mekon saa jouluksi päälleen. Eikä se lopulta enää edes tuntunut vastenmieliseltä, olin kai jotenkin mielessäni hyväksynyt hieman erilaisen pitsikuvion.


Hauska pieni yksityiskohta on pään- ja kädenteissä olevat helmirivit.


Koko mekon langankulutus oli huimat 82 grammaa. Toivon saavani mekosta kuvan vielä Siljan päällä, kunhan ennättää mekkoa hakemaan. 

2 kommenttia:

  1. On tuossa ollut tekemistä, mutta ihana lopputulos!!! Ennen tekstin lukemista katsoin ensin kuvaa, ja sen jälkeen ajatukset tulivat suunnilleen tässä järjestyksessä: Kaunis malli ja ihana lanka, ja miten siistiä neulepintaa, ja sitten: Kauhistus jos tällä langalla tulisi joku virhe! Ja kun luin tekstin, totesin, että multa olisi saattanut jäädä homma siihen kohtaan, missä sinä pohdit kauppaan lähtöä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi miniäkin oli mekkoon tyytyväinen. Tosin ensisovituksen jälkeen sanoi että ehkä hieman väljä, mutta sovimme että kokeilee vielä kotona toisen alusmekon kanssa ja tuo sitten takaisin, jos tarvitsee pienentää. Odottelen hieman kauhulla seuraavaa tapaamistamme. :D

      Poista