sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Nokkosia kälylle

Olen ollut kälyni kanssa hyvissä väleissä. Otin riskin ja annoin hänelle juhannussaunaan nokkospussin. Tapasin hänet saunomisen jälkeen, olemme edelleen hyvissä väleissä. Huh. :)

 
Edellisessä postauksessa kerroin itselle tekemästäni nokkostawashista. Nyt voin jatkaa juttua ja kertoa että nokkosenpolttamia ei pestessä tullut. Tawashi oli kuitenkin hieman hankala käytössä, koska saippua sen sisällä oli paljon pienempi kuin tawashi. Jatkossa teen varmaankin niin, että tawashit teen ilman sisälle laitettavaa saippuaa, sekä ompelen ne pyörteen keskeltä yhteen. Ne mihin haluan saippuat sisään, teen ylläolevan kuvan mukaisina saippuapusseina. Nokkoslanka on niin paljon paksumpaa, että aikaa ei mene läheskään niin paljon kuin aiemmin tekemiini kalalankaisiin vastaaviin. Nokkoslanka on sen verran heikompaa, että tein pussin narun kalalangasta. Langankulutus 20 grammaa.

Facebookissa on ryhmä nimeltä Löysäpiposten KyJy, eli KesäYöstä JouluYöhön. Ajatuksena aloittaa 20 uutta neule- tai virkkuutyötä 20.6-30.9 ja tehdä ne valmiiksi 24.12 klo 24 mennessä. Arvatkaa lähdinkö mukaan. No tietysti. :) Jatkossa siis postauksia myös noista aloituksista, sekä toivottavasti ennen joulua myös valmiiksi saaduista töistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti