tiistai 11. maaliskuuta 2014

Matto edistyy hiljalleen

Nyt on ollut pari päivää vähän hiljaisempaa tällä käsityösektorilla. Toissa iltana palelsi hurjasti ja eilen nousikin sitten hieman kuumetta. Tänään aamulla kun olo oli kuitenkin aika kohtuullinen, lähdin hetkeksi taas käsityökeskukseen mattopuiden viereen. Kohta puolitoista metriä valmiina.

 
Näistä matonkuteista voisin kertoa vielä sen verran, että muutama vuosi sitten äitini kanssa mietimme että mitä voisi tehdä kaikille niille kankaanpaloille joita ompeluista on jäänyt jäljelle. Äitini alkoi leikata niistä matonkuteita. Hän leikkasi pienetkin kangastilkut ja ompeli sitten kuteet kiinni toisiinsa ja keri kerälle. Minä sain nuo kerät ja jo kolme mattoa niistä olen aiemmin kutonut. Nyt on tarkoitus tehdä kaksi noin kolmen metrin mattoa. Tulee muuten maailman parhaat matot lapsiperheen keittiöön, ei ihan heti muruset näy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti